Aloitin syksyllä 2010 säännöllisen saliharrastuksen, jonka myötä ensin laihdutin 10 kg muuttamalla ruokavaliota ja treenaamalla säännöllisesti salilla juoksemisen sijaan. Osallistuin moneen erilaiseen nettivalmennukseen, joihin kuului massakausia ja kovia dieettijaksoja (vähähiilarisia). Noudatin pilkuntarkasti eri ruokavalioita, kuuntelematta itseäni ja omaa jaksamista ollenkaan.

Salilla treenasin 4-5 x viikossa ja tein paljon aerobista, eikä säännöllisistä lepoviikoista ollut puhettakaan.  Dieettijaksot jäivät aina niin sanotusti päälle. En ”uskaltanut” lisätä ruokamääriä, koska aina kun niin tein, lihoin takaisin laihdutetut kilot. Tämä alkoi kovasti ahdistamaan.

Elokuussa 2014 aloitin Optimal Performancen Muscle Madnes-valmennuksen, joka oli aivan erilainen kuin aiemmat nettivalmennukset. Muscle Madness aloitus päätöksestä olen ikionnellinen, koska se herätti minut ajattelemaan omaa jaksamistani ja sitä, että kaikki ei ollut aivan kohdillaan. Jonkin aikaa valmennuksen alusta sain ajatuksen, että haluan oppia lisää. Uskoin olevani oikealla tiellä, mutta tiesin tarvitsevani apua, joten otin yhteyttä Tampereelle ja varasin yksilövalmennusajan Sannalle lokakuulle 2014.

Isoimmat ja arvokkaimmat oivallukseni valmennuksen aikana

Ravinnosta

Olin monta vuotta noudattanut valmiiksi kirjoitettua ruokavaliota ennen Sannan yksilövalmennuksen alkua ja oli aika outoa alussa, kun en saanutkaan valmiiksi kirjoitettua ruokavaliota, mutta kohta alkoi valjeta minulle se, kuinka tyhmää on ollut noudattaa pilkuntarkkaa ohjetta, kun maailma on täynnä hyviä ja terveellisiä vaihtoehtoja.

Sannan kanssa aloitettiin korjaamaan minun hidastunutta aineenvaihduntaani, jonka olin saanut täysin sekaisin kovalla treenillä ja vähällä ravinnolla. Korjausliike tehtiin mitenkäs muuten kuin kasvattamalla ruokamääriä ja juurikin sitä pelottavaa hiilihydraatin määrää. Biosignature-mittauksin tsekattiin miten kroppa reagoi. Painonnousu oli minulle ikuiselle laihduttajalle valtavan iso asia henkisesti, mutta aina kun sain purettua omia ajatuksia asian suhteen Sannan kanssa, oli helpompaa jatkaa eteenpäin. Voin sanoa rehellisesti sen, että yksin en olisi tähän matkaan pystynyt. Sanna oli vain sähköpostiviestin päässä ja sain laittaa viestiä, jos joku asia ahdisti tai mietitytti. Aina sain vastauksen ja ison avun.

Sannan kanssa keskusteltiin paljon ravinnosta ja ravinnon merkityksestä hyvinvointiin ja sen merkityksestä treenaamiseen ja kokonaisvaltaiseen jaksamiseen. Itselläni oli iso ongelma vatsantoiminta ja kun nyt mietin tuota valmennuksen aloitusaikaa, niin en todellakaan halua samaa ongelmavatsaa takaisin! Olen tässä matkan aikana osannut valita Sannan avustuksella ruokia /ruoka-aineita, jotka takaavat hyvän vatsantoiminnan ja hyvän olon kokonaisuutena. Isoin muutos josta olen itsekin tosi ylpeä, on se, että uskallan entisenä hiilarikammoisena syödä jopa ison annoksen iltapuuroa (hui kamalaa, eihän hiilihydraatteja saa syödä yötä vasten), jonka ansiosta nukun yöni heräämättä heti ensimmäisen kahden tunnin nukkumisen jälkeen, eli yöuni on parantunut huimasti. Tämänkin asian Sannan sai minulle ujutettua hyvällä ammattitaidolla pikkuhiljaa – alkuun 25-35 g puurohiutaleita iltapuuroon. Nyt menee tuplasti.

Toinen arvokas asia, mitä ravintoon tulee on se, että osaan nyt mennä rennommin,  ajattelematta, että lihonko minä nyt kun en merkkaa Sulamoon ruokia vaan syön niin sanotusti vapaasti. Mikä tärkeintä, EN enää ole hiilarikammoinen, vaan syön sitä kunnolla ja hyvällä omalla tunnolla.  Osaan myös kuunnella omaa vointiani ja sitä, että olenko syönyt tarpeeksi, vai olisiko kenties nyt ruoan määrän nostamisen paikka. Tätä olen opetellut valmennuksen aikana.

Treenistä

”Less is more” sanotaan ja se kyllä on niin totta ja se on yksi isommista ja tärkeimmistä opeista / oivalluksista mitä minulle on tullut valmennuksen aikana.  Ennen paahdoin menemään sata lasissa sokeasti noudattaen ohjelmaa, oli se sitten viisi tai kuusi treeniä viikossa + viisi aeorobista, niin se mentiin ja tehtiin ajattelematta yhtään mikä on palautumisen tila. HULLUA!

Sannan kanssa aloitettiin treenissä minun toiveiden mukaisesti yläkropan ja takaketjun (takareidet ja peppu) muokkaaminen, joka lähti, mistäpäs muusta, kun tekniikan hiomisesta kohdilleen. Muistan aina, kun Sanna pyysi minua näyttämään, että millaisesta asennosta aloitan olkapäiden treenaamisen, joopa joo, ei ollut tietokaan oikeasta lapatuesta, joka on kyllä kaiken A ja O! Siitä lähti sitten lapatuen harjoittaminen, jota kyllä hiottiin ja hiottiin, jopa autonratissa ollessa. Treenattiin salilla ja Sannan komentaessa että ”tuoppi meni taas nurin”, tiesin, että ei ollut asento olkapäiden treenissä kohdillaan, tai ”latinot pois”, tiesin, että nyt on peppu taas pitkällä ja selkä notkolla.

Sanna järkeisti heti minun treenimääriä ja varsinkin aerobisen määrää, alettiin opetella kuuntelemaan omaa kroppaa ja jaksamista.

Olen säännöllisesti saanut Sannalta sopivan haastavia treeniohjelmia ja juurikin sellaisia, joilla on kehitys taattua, kun vaan tekee sen mikä ohjelmassa lukee. Itse pidän siitä näissä ohjelmissa, että ne ovat progressiivisia, eli ei ensimmäisellä treeniviikolla laiteta kaikkea peliin, vaan ohjelma tavallaan kasvaa treeniviikkojen kuluessa.

Yhdessä treenaamisessa tulee tekniikat tsekattua ja siitä on hyvä jatkaa omatoimisesti kotosalla. Minä olen vähän sellaista sorttia, että kaipaan ammattilaisen tekemää treeniohjelmaa, saan siitä paljon lisää motivaatiota itse tekemiseen ja nautin ohjelmien tuomista haasteista.

Valmennuksen myötä olen vihdoinkin ymmärtänyt ja aidosti sisäistänyt sen kuinka tärkeää on ns. pyhä kolminaisuus eli ravinto, treeni ja lepo. Jos nuo asiat eivät ole kunnossa, ei hommasta hyvä seuraa. Sanna ohjeisti heti alussa lepojakson / kevyen viikon pitämisen säännöllisesti ja se merkittiin kalenteriin saakka ja se lukee myös joissakin treeniohjelmissa. Nyt lepo on yhtä tärkeässä roolissa, kun treenaaminenkin. Olen oppinut sen, että lepojakson aikana voi vaan olla, ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa siitä, jos ei treenaa tai lenkkeile.  Pienesti voi mennä punaisella eli ylirasituksen rajalla vähän aikaa, mutta sitten on tauon paikka.

Unesta on tullut minulle myös hyvin tärkeä asia, josta pidetään huolta, kuin myös riittävästä ravinnon saannista. Osaan kuunnella omaa kroppaani paljon paremmin valmennuksen myötä ja tiedän, milloin on aika lepojakson tai milloin olen syönyt liian vähän tai jos unet alkaa mennä huonoksi, niin on tauon paikka. Nämä opit ovat todella arvokkaita minulle!

Mieli

Koen olevani jopa hieman eri ihminen nyt kuin vuonna 2014, kun Sannan kanssa aloitin valmennuksen. Siihen vaikuttaa osin se, että yksi iso stressitekijä on poistunut elämästäni, mutta myös se, että osaan olla itselleni armollisempi. Minulla on ollut tapana hermostua suunnattomasti, jos ja kun vastaan tulee sellaisia vastoinkäymisiä, jotka estävät treenaamisen ja liikkumisen. Valmennuksen aikana niitä on ollut aika paljon; ruusu jalassa, poskionteloleikkaus, kaksi sairaalajaksoa äkillisesti sairastuttuani ja näiden aikana ja jälkeen olen ollut pitkiäkin jaksoja ilman liikuntaa. Näissä kohtaa on ollut todella iso apua Sannasta. Aina totaalisen liikuntakiellon tullessa olen saanut Sannalta sähköpostitse hyvää materiaalia, jonka avulla olen saanut itseni rauhoittumaan ja olen osannut käsitellä asiaa paljon paremmin kuin, jos olisin ollut aivan yksin. Olemme myös tehneet tapaamisella Tampereella muutamia mielenpuolen harjoituksia, joista olen saanut hyviä oivalluksia, jotka ovat auttaneet kokonaisvaltaisesti matkan aikana. Olen lukemattomia kertoja kyseenalaistanut eri asioita ja Sanna on aina vaan jaksanut minulle selittää juurta jaksain miksi tehdään näin, tai miksi ei kannata tehdä noin. Nyt kun mietin tässä kirjoittaessani, niin Sanna todella taidokkaasti kertoo ja ohjaa asioissa niin, että ei oikeastaan kerro koskaan itse aivan suoraa vastausta, vaan pistää minut itseni miettimään ja näin siitä syntyy oikeita oivalluksia.

Kokonaisuus

Minulla on siis ravinto -ja treenivalmennus Sannalta, jossa on myös mentaalipuolta aina tarvittaessa. Keskitymme tapaamisessa siihen asiaan, joka vaatii keskittymistä. Kun mietin sanaa kokonaisuus, niin tietysti se, että pystyn treenaamaan kovaa ja tavoitteellisesti kroppaa muokaten, tarvitsen kaveriksi hyvää ja riittävää määrää ravintoa ja hyvää ja laadukasta, palauttavaa unta. Kaikkea näitä osa-alueita olen saanut parannettua huimasti valmennuksen aikana.

Onnistuminen projektissani

Miksi uskon, että onnistuin näin hyvin projektissani ja mitä se vaati minulta itseltäni?

• Sitoutuminen projektiin, halu saavuttaa hyvä olo omassa kropassa.
• Rakkaus ja intohimo salitreenaukseen.
• Fokus tekemiseen juuri siinä ja nyt.

Niin kun tuolla edellä jo kirjoitin, en olisi yksin tähän pystynyt. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän tarvitsevani jonkun, joka antaa minulle selvät pelisäännöt ja minä noudatan niitä kyllä. Valmentajalla tulee olla sellainen persoona, että hänen kanssaan on hyvä toimia ja hänelle voi purkaa kaikkia ajatukset omasta päästään, ne hölmöimmätkin ja minun kanssa valmentajalla tulee olla kyllä pitkä pinna, ja Sannalta se löytyy kyllä.

Tuloksien saaminen on vaatinut treenaamista säännöllisesti ja syömistä säännöllisesti ja nukkumista säännöllisesti ja myös hyväksyntää siihen, että kaikki ei mene aina niin kuin on ajateltu. Ei hanskoja lyödä tiskiin siinä kohtaa, kun vastoinkäymisiä tulee, vaan katse eteenpäin ja päämäärä mielessä mennään päivä päivältä.  Rennosti, mutta päämäärätietoisesti ollaan edetty Sannan kanssa kohti tavoitetta; parempaa aineenvaihduntaa ja kropan muokkausta.

Tulevaisuuden tavoitteet / haaveet

Rakastan salilla treenaamista, se on minun intohimoni ja haluan edelleen pystyä kehittymään siinä. Täytän ensi vuonna 50-vuotta ja aion olla elämäni kunnossa silloin. Yhtenä haaveena on ollut saada edes yksi leuanveto, tämä toteutetaan. Aion pitää itsestäni hyvää huolta syömällä hyvin, treenaamalla sopivasti, nukkumalla riittävästi ja nauttimalla elämästä!

-Tiina Tiirikainen

1) Miksi jaksat kulkea Tampereella asti valmennuksessa?

Kas kun tuo kysymys on kieltämättä häivähtänyt joskus itselläkin mielessä, kun olemme kiitäneet talvipimeässä pitkin mutkittelevia ja kapeita pikkuteitä halki Pohjanmaan kohti Tamperetta. Mikä saa sijoittamaan niin aikaa, rahaa, jaksamista kuin välillä myös turvallisuutensakin ja lähtemään ajamaan viisi tuntia parhaimmillaan vain kohti puolen tunnin pihtimittausta?
Se vaatii aidon tahtotilan ja tunteen siitä, että kaikki sijoitus on tehty johonkin kannattavaan. Se, mitä palvelua ja vastinetta Sannan valmennukselta saan, on ollut sen kaiken arvoista. Koen hyötyväni jokaisesta tapaamisestamme niin paljon, että se kuittaa kaiken vaivannäön ja panostuksen. Sannan kanssa on näiden vuosien aikana muodostunut toimiva ja lämmin valmennussuhde, jota tahtoo pitää yllä. Ja kuten kaikki suhteet, myös tämäkin vaatii tiettyä sitoutumista ja tahtotilaa.

Kuva eräältäkin Tampereen reissulta. Välillä täytyy löytää tapoja viihdyttää itseään. Tähän sopii välillä oleva ABC-asema ja autonikkunaselfie.

2) Miksi olet jatkanut valmennusta jo useamman vuoden?

Sanna Elorannan valmennus on kulkenut mukanani epätyypillisen syömishäiriön ja pakkoliikunnan jälkimainingeista toipumiseen ja uuteen nousuun. Valmennus ei ole missään vaiheessa jumahtanut paikalleen tai alkaa toistaa itseään. Elämäntilanteet, sekä henkinen ja fyysinen hyvinvointi vaihtelevat jokaisella ihmisellä. Sannan valmennus ottaa huomioon nämä muuttuvat tekijät, ja antaa ohjeita jokaisen hetken tarpeen mukaan.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisella kerralla olisi elämä tai kehonkoostumus muuttunut dramaattisesti. Välillä on tullut myös tasannevaiheita, jolloin tilannetta ja toimintamalleja on päivitetty vain vähän ellei lainkaan. Valmennus ei siis myöskään ole mitään viihdytystä tai yhden hengen sirkusshowta, jossa jokaisella kerralla pitää saada nähdä jokin uusi temppu. Ei siis turhia trikkejä, mikäli niille ei ole tarvetta.

3) Mitä olet oppinut ravinnosta, treenistä, palautumisesta, mentaalipuolesta?

 Tähän kysymykseen voisin vastata sivujen mittaisella reportaasilla. Tylsästi kuitattuna vastaukseni olisi vain, että paljon. Jos kuitenkin poimin olennaisimman asian, minkä tästä kysymyksestä saan, niin se olisi se, että olen oppinut tulkitsemaan noita kaikkia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyviä asioita omalla kohdallani. Aloittaessani Sannan kanssa kaikki minussa liittyen ravintoon, treeniin, palautumiseen ja mentaalipuoleen oli jossain määrin rempallaan. Sannalle ei tästä työmäärästä tullut (ainakaan tietääkseni) epätoivoa. Sanna osasi alkaa tehdä töitä kanssani perustuksista aloittaen tietäen, että kyllä se linna siitä alkaa kohota.

Valmennus antaa minulle erittäin hyviä eväitä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini jo itsessään. Lisänä tähän minulle on herännyt sairastamisen ja etenkin toipumisen myötä valtava, jopa loputtomalta tuntuva oma tiedonjano ihmisen psykofyysiseen toimintaan ja hyvinvointiin. Olen aktiivisesti opiskellut asioita lisää ja saanut Sannan valmennukselta konsultaatiota ja tukea myös tähän kehitykseen. Sannan ja minun keskinäinen dialogi juuri näissä teemoissa, sekä Sannan tarjoama akateeminen tietotaito ovatkin ehkä se tärkein ja kantavin asia meidän välisessä valmennuksessa. Valmennus vastaa kysymyksiin ja tarpeisiin välillä myös ”brosciencea” hipovassa kysymystulvassani, mistä valtavat plussat ja kärsivällisyysmitalit Sannalle.

4) Miten oma projektisi on edennyt ja mihin haluat sen etenevän tulevaisuudessa?

 Projektini on edistynyt toivomallani tavalla. Kehitystä on tapahtunut kaikilla osa-alueilla. Muutos ei ole tapahtunut yhdessä yössä, vaikka muutamilla ensimmäisillä tapaamisilla olisikin halunnut lentää saman tien kiertoradalle sillä Sannan kuuluisalla korituolilla. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja hyvä niin. Matka kohti niitä näkymiä on nimittäin sen verran hieno, että sitä kannattaa tehdä rauhassa.
Tulevaisuudessa haluan jatkaa matkaani ja edistymistäni. Muutoksen näkeminen ja siihen luottaminen on saanut haluamaan lisää ja tavoittelemaan uutta. Minulla ei ole tarvetta tulla jotenkin valmiiksi, vaan saada nauttia kulkemisesta ja välietappien saavuttamisesta.
Sannan valmennus ei ole tehnyt minusta itsestään riippuvaista, vaan sen luonteena onkin kasvattaa minua pärjäämään kokoajan paremmin ”omillani”. Tämä onkin hyvän valmennuksen merkki – se nimensä mukaisesti valmentaa jokaista tekemään omia päätöksiä ja asioita ihan itse. Ohjeita ja eväitä omaan elämään.

5) Kenen uskot hyötyvän valmennuksesta tällä tavalla tehtynä?

Jokaisen, joka on valmis tekemään matkaa. Lyhyetkin askeleet riittävät. Sannan valmennuksen aloitus ei tarkoita sitä, että sinun olisi valmis kerralla muuttamaan kaikki lempiväristä lähtien. Valmennus kuulee sinua, eikä sinun tarvitse selitellä mitään. Saat varmasti hyödyn, olit sitten täysi ummikko treenaamisessa tai hyvinvointiin liittyvissä asioissa. En löydä rajaa toisestakaan suunnasta, sillä Sannan ja optimalperformancen tiimin tietotaito kattaa myös spesifisemmän valmennustarpeen. Sannan kokonaisvaltainen ammattitaito, joka yhdistää fysioterapian, treenaamisen, ravitsemuksen ja mentaalin hyvinvoinnin, on sen verran tiukka paketti, ettei sitä ihan joka oven takaa löydä.

Minun tarinaani voi käydä seuraamassa ja lukemassa tarkemmin blogistani osoitteessa comefitme.blogspot.fi. Sieltä voit löytää esimerkiksi #biosignature, #optimalperformance, #menneisyys ja #sannaeloranta – tägien takaa lisää tietoa liittyen juuri valmennuskuvioihin.

Oli alkuvuosi 2013. Kaipasin uutta pontta treeneihini.
Salilla käynti oli kuulunut elämääni juoksulenkkien ohella jo pitkään.
Treenaaminen ei ollut kuitenkaan tavoitteellista, syömisestä aiheutui toisinaan
stressiä kun yritin hillitä makean syömistä eikä olo ollut muutenkaan kovin
hehkeä. Vatsa oireili silloin tällöin, mutta ajattelin sen olevan normaalia.

Sitten bongasin Optimal Performancen mainoksen Muscle Madness-
valmennuksesta. Se tuntui heti omalta jutulta. Seuraavat puoli vuotta
saliohjelmat ohjauksineen ja ruokavaliorunko valmiina, lisäksi vielä
Biosignature-mittaukset kuukausittain. Helppoa, ei tarvitse kuin tehdä ohjeiden
mukaan! Sain valmentajakseni Sannan. Olin intoa piukassa. Tavoitteitani olivat
“stressitön ruokailu” ja kymmenen leuanvetoa. Ruokaa pitikin lisätä
roimasti entiseen verrattuna, ruokarytmi muuttui säännöllisemmäksi ja turhat
höttöhiilarit jäivät pois.

Ei se ruokavalion muuttaminen tietenkään hetkessä tapahtunut.
Tutustuin pikkuhiljaa luomutuotteisiin ja moniin uusiin raaka-aineisiin. Alku
lähti hyvin käyntiin, mutta kuukausien kuluessa tuntui etten saavuttanut
tuloksia niin nopeasti kuin olisin halunnut. Tällaisena kaikkimullehetinyt-
ihmisenä ärsytti ihan mahdottomasti kun mittaustulokset näyttivät junnaavan
paikallaan, jenkkakahvat pysyivät tiukasti paikoillaan eikä rasvaprosentti
lähtenyt tippumaan. Ja minä kun mielestäni tein kaiken täysin ohjeiden mukaan.
Punnitsin ja kirjasin ruokamääriä satunnaisesti ylös ja uskoin syöväni
riittävästi. Luovuttaminen ei tietenkään tullut kyseeseen, vaan lähdettiin
kokeilemaan muita keinoja. Kävin mm. mittauttamassa kilpirauhasarvoni ja huonon
hiilihydraattien sietokyvyn vuoksi ruokavaliota muokattiin minulle
sopivammaksi. Hiilihydraatteja vähennettiin ja viikkoon lisättiin yksi
tankkauspäivä.

Puolen vuoden valmennuksen jälkeen koin, että tulosta oli
kyllä tullut. Ruoan laatu oli muuttunut paremmaksi, syöminen säännölliseksi ja
kymmenen leuan tavoite saavutettu. En kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen
ulkomuotooni. Osallistuin vielä puolen vuoden jatkovalmennukseen. Syksyn aikana
alaselkäni alkoi oireilemaan. Useimmiten se kipeytyi tiettyjen liikkeiden
jälkeen, kuten maastavedon. Selän hallinta petti liikkeiden aikana ja sen
seurauksena  kävin “oikomassa”
si-niveltä ja muita jumeja useasti kiropraktikon pakeilla. Venyttelin ja kävin
hieronnassa, mutta se ei ongelmaa poistanut. Jatkovalmennuksenkin loputtua
Sannan kanssa mietimme, mikä olisi seuraava askel. Halusin ehdottomasti jatkaa
lihasmassan hankintaa, mutta ensin oli saatava selkä kuntoon. Sanna tekikin
varta vasten minulle ohjelman, jolla vahvistettaisiin syviä vatsalihaksia ja
keskivartalon hallintaa. Muutamien kuukausien aktiivisen vahvistamisen jälkeen
selkäkivut olivat poissa ja ovat pysyneetkin poissa!

Selkäongelmien selättämisen jälkeen kesällä 2014 alkoi
olkapää vuorostaan kiukuttelemaan. Meni kauan, ennen kuin osasin yhdistää lavan
alla tuntuvan kivun yhteyden olkapäähän. Jälleen kerran aloin käymään
hieronnassa, käytin ahkerasti putkirullaa, kävin työfysioterapeutilla,
osteopaatilla ja kiropraktikolla. Kuminauhajumppailin koko syksyn muiden
olkapääliikkeiden ollessa pannassa. Epätoivo alkoi nostaa päätään, kun tilanne
ei juurikaan mennyt parempaan suuntaan. Joku ratkaisu tähänkin ongelmaan täytyi
löytää. Apu löytyi taas lähempää kuin aavistinkaan! Sanna riensi hätiin. Taas
tehtiin treeniohjelmaa, huomio tällä kertaa oikeassa treenitekniikassa ja
lapatukikontrollissa. Olin ikionnellinen kun sain vihdoin ottaa olkapäätreenit
ohjelmaan.

Olin loppuvuodesta 2014 lähtien alkanut myös kirjaamaan
syömiseni säännöllisesti ylös. Huomasin, että ruokamääräni olivat olleet aivan
liian pieniä. Elimistö oli varmasti ollut säästöliekillä jo jonkin aikaa.
Viiden treenin viikkotahdilla ruokaa ja lepoa on oltava riittävästi. Olen myös
oppinut kuuntelemaan kehoani. Se kyllä kertoo, jos on aika pitää lepopäiviä tai
jos ruokailuväli venyy liian pitkäksi.

Nyt ollaan jo vuoden 2015 kesässä. Pitkä, antoisa, opettavainen
ja haastavakin matka on tullut siihen pisteeseen, että olkapää ei enää vaivaa
ja olen aloittanut täysipainoiset treenit kaikille lihasryhmille. Kalorimäärät
ovat tällä hetkellä sellaiset, että mittaustulokset näyttävät oikein hyviltä.
Viikossa on mukana tankkauspäiviä, jolloin tuntuu etten muuta teekään kuin syö.
Säännöllisellä seurannalla ruokamääriä voidaan optimoida tilanteen mukaan. Olen
vihdoinkin oppinut syömään: eihän siinä mennytkään kuin pari vuotta!

Sanna tekee työtään suurella sydämellä, vankkumattomalla
ammattitaidolla ja on aidosti kiinnostunut asiakkaistaan ja heidän
hyvinvoinnistaan. Heikollakin hetkellä hän löytää kannustavat sanat ja asettaa
asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Mitä muuta voisi enää valmentajaltaan
vaatia?

Mila Riekki

Tutustuin Optimalin porukkaan alunperin vuoden 2010 alussa, kun marssin
Kaisan vastaanotolle. Vuosien itsensä ”kiduttaminen” älyttömällä määrällä
treeniä ja älyttömän vähällä määrällä ravintoa on valitettavan yleistä, etenkin
nuorille naisille. Tällä ”pimeällä vyöhykkeellä” tehden hirmuista tuhoa
omalle keholleni olin valitettavan pitkään (20h treeniä viikossa
tuhannella kalorilla ei ole se fiksuin tapa…).

Ei varmasti ole yllätys, että mennessäni toiseen tapaamiseeni ja Kaisa kysyi “Mitä muutoksia olet
suosittelemistani tehnyt?” vastasin ”Kaikki”. Kaisa totesi minun olevan
ns. robottiasiakas. Olin suorituskeskeinen, tunnollinen,
perfektionistinen robotti, jolla ei ollut aikaa (muka!) pysähtyä kuuntelemaan
omaa kehoa ja omaa mieltä. Kehoa yritettiin hoitaa ulkoapäin, ei
sisältä päin. Koko homma oli ns. ulkoistettu. Liha ja mieli totteli kuria.
Pilkulleen. No kyllä…jonkin aikaa. Loputtomiin ei kenenkään keho jaksa.

Olin käynyt salilla ja treenannut 15-16 -vuotiaasta lähtien ja ollut
opiskelujen ohella salilla töissä sekä toiminut ryhmliikuntaohjaajana.  Liikunta ja terveelliset elämäntavat
(miten tämän sitten haluaakin ymmärtää…) oli elämäntapani. Kaipasin
jotain lisää (eniten järkeä!) ja aloin treenaamaan Kaisan hyvän ystävän
ohjauksessa.

Treenin puolesta,
tuloksia alkoi tulla urakalla, kunnes 2010 syksyllä keho sanoi sopimuksensa
lopullisesti irti. Siitä alkoi 3-4 vuoden ”taistelu”.
Taistelukaverina toimi hetken aikaa Optimalin Emma. Vaikka olisin seisonut päälläni, keho huusi hälyttimet tapissa ja mikään ei tuntunut toimivan.

Jälkiviisaana on helppo
sanoa, että keho koitti kertoa jotain mitä pääni ei ollut siihen asti suostunut
uskomaan, ei ainakaan heti. PYSÄHDY! Muukin elämä oli todella stressaavaa ja
stressimöröt ampuivat 24/7. Tuli hetki oikeasti pysähtyä ja miettiä ehkä ensimmäisen
kerran yli 10 vuoteen että mitä MINÄ haluan OIKEASTI, kun kaikki suorittaminen
jätetään pois.

Lopulta tein ratkaisuni, ja sitten vedettiinkin radikaalilla
kädellä. Lopetin stressaavassa työssä ja muutin takaisin kotinurkille missä
suurin osa ystävistäni ja perheestäni asuivat. Oma hyvinvointi on kuitenkin se
tärkein asia, ja sitä ei voi rahalla mitata. Onneksi tajusin sen ennen kuin oli
”liian myöhäistä”, joskin jonkinsortin Burn out oli jo päällä.

No ihan näin helpolla homma ei käynyt. Ilmeisesti joku jossain oli päättänyt, että koetellaan tyttöä vielä vähän lisää. Tähän soppaan mahtui vielä raju
homealtistus, joka teki omat tuhonsa, ja jonka jälkeen jälleen totesin,
että yksin ei jaksa ja jälleen, oli edessä yhteydenotto Optimaliin. Tällä
kertaa suunta oli Tampereen offiisiin ja tammikuussa 2014 aloitin Muscle Madness-ryhmävalmennuksessa tavaten ihanan ihanan
Sannan.

Uskon, että mikään elämässä ei ole sattumaa, niin osasin
arvostaa jollain kummallisella tavalla myös homehelvettikokemustani, koska
taas opin lisää itsestäni. Lisäksi homealtistuskokemus heitti elämääni uusia uskomattomia
ystävyyssuhteita  ja oli iso syy
yhteydenottooni Sannaan tammikuussa 2014 (tätä en tietenkään vielä tässä kohtaa tiennyt). Tietämättäni olin koko ajan lähempänä lopullista tasapainoa. Kaikessa.

Kuukausi Muscle Madness-valmennusta noin 17
vuoden treenitaustallani (jostaa kovaa salitreeniä 4v) ja seuraavassa tapaamisessa
totesin suurinpiirtein ennen kuin pääsin istumaan että ”Tää ei nyt toimi. Mun
keho ei tajua tätä treeniä. En saa tästä mitään irti.”.Kuorossa lausuimme
Sannan kanssa että MM ei oo mun juttu. Se on monelle tositosi hyvä juttu, mutta
taustaa itselläni oli jo niin paljon, että tarvittiin tymäkämmät reseptit. Sanna
houkutteli minut fysiikkatiimiin ja siitä alkoi uskomaton vuosi 2014.

Kun aloitin fysiikkatiimissä oli kovasta treenitaustasta hyötyä, ja toki myös
siitä, että luin omaa kehoani ja sen viestejä vuosien ”opintomatkan” ansiosta
millin tarkkuudella. Välillä tosin mietin repiikö Sanna ja Rami pelihousuna
totaalisesti kun vetelin näitä ”musta tuntuu”-kortteja pöydälle vähän väliä,
mutta ihanaa oli huomata, että luotto molempiin suuntiin oli valtava.

Luotan
valmentajiin kuin kallioon ja toisaalta on ollut hienoa huomata, että
valmennettavan kuuntelu on viety tasolle ääretön. Itse sitä kuitenkin kehonsa
kanssa elää, joten on mieletön pääoma osata lukea sen kertomia viestejä. Kun 8
kuukautta fysiikkavalmennusta oli takana, tuloksena oli järjetön + 4kiloa lean
massia rasvaprosentin samalla laskiessa (ja vuoden 2010 Kaisan ensimmäisestä
mittauksesta 12 kiloa lisää!!).

Keho toipui koko ajan hiljalleen, ja jopa
omalla treenitaustallani se otti treenin vastaan. Ruokaa viilattiin entisestään,
sitä lisättiin koko ajan vähitellen, ja asioihin tuli OIKEASTI järkeä.
Aikaisemmin kroppa oli toiminut hetken ainoastaan ketolla, mutta eihän kukaan
voi niin elää!

Itse ajattelen, että homman pitää olla rentoa ja sitä
tehdään ilolla, rakkaudesta tekemiseen, ei hammasta purren, OMAA KEHOA
KUUNNELLEN. Sitä olisi elämääkin elettävä, joten elämä ei voi pyöriä pelkän
treenin ja ruuan ympärillä, koska se ei ole pelkkää treeniä ja syömistä (tai
noh, tuota jälkimmäistä kyllä nykyään hyvin paljon ja siitä nauttien <3
). Siinä on niin paljon muutakin. Suuria muutoksia ei jouduttu tekemään, mutta
homealtistus toi omat haasteensa siinä mielessä, että opeteltiin yhdessä miten
sitä kehoa siitä myrkystä lähdetään puhdistamaan. Opetellaan vieläkin, mutta
nyt ollaan jo valovuosi edempänä kuin vajaa vuosi sitten

Myös treeneihin tuli
uutta ihmeteltävää viimeistään Sannan kuuluisan olkapään kontrolli / lapatuki-innovaation myötä ja
on ihanaa oppia koko ajan uutta, kokeilla uusia tapoja tehdä asioita.
Voimatasot ovat nousseet vuoden alusta selkeästi ja keho on muutenkin
vahvistunut. Aikaisemmin ei olisi tullut kuulonkaan kyykätä tai vetää maasta
ilman vyötä. Nyt romuja voi heittää vaikka puolet enemmän aikaisempaan ja
korsetti pitää. Näistäkin etapeista pitää osata iloita

Lisäksi kroppa on
kuin varkain alkanut enempi muistuttaa neiti X:ää, eli koko ajan huomaa
kehitystä pienissä asioissa, jotka lopulta yhteenlaskettuna ovat suuria.
Ruokailun osalta oppi myös taas paljon lisää, lähinnä kai vanhan viilausta,
mutta ymmärrys ravintoasioihin kasvoi nekin silti taas eksponentiaalisesti.
Rami on velho näiden juttujen kanssa. Myös perunajauhot saivat uuden
merkityksen elämässä (Sanna ja Rami pettyisi jos en tätä asiaa tässä mainitse
).

Kuitenkin ehkä suurin saavutus on että oman kehon lukeminen on kääntynyt
omaan kehon viesteihin luottamiseksi. Keho kyllä kertoo. Ei tarvitse niin
kauheasti analysoida. Ja minä sitten kerron Sannalle ja Ramille ja sitten mietitään
yhdessä. Rakastan treenaamista, ja se on syy miksi sitä teen, ei mikään
ulkoinen seikka vaan puhtaasti sisäinen palo ja hyvä olo jonka siitä saan. Uskon, että ihminen voidessa sisältä hyvin (ravinnon, levon, mielen tasolla), se
näkyy myös ulospäin ja se näkyy myös siinä miten keho ottaa treenin
vastaan.

Vuosi 2014 on ollut treenin puolesta upea. Tiimin myötä olen saanut elämääni
uskomattomia ystävyyssuhteita, yhteishenki on huikea, asioita tehdään tosissaan, mutta ei liian vakavasti, naurua ja iloa riittää joka kerta. Olen myös tiimin
myötä vienyt zen-asenteeni asteen verran pidemmälle (ja sainkin iskältä ja
äipältä (Sanna ja Rami ) tittelin Vuoden 2014 Miss Zen!), ja saanut oikeasti
rentouden kaikkeen tekemiseen.  Suurella
sydämellä, ja siitä rakkaudesta lajiin.

Vastoinkäymiset ovat olleet suurin oppiläksyni tiellä omaan hyvinvointiini ja ne
ovat ääretön pääoma joita en vaihtaisi mistään hinnasta. Jokaiselle niitä
tulee, muodossa tai toisessa, ja niiden jälkeen jatketaan taas suurella
ymmärryksellä ja kokemuksella eteenpäin. Pitää osata vain nauttia matkasta ja
ihmisistä joita se matka tuo tullessaan ja matka voi olla vähintäänkin
mieletön!

Iloa, valoa, ihanuutta ja treeni-iloa vuoteen 2015! Tästä tulee hyvä!

<3 Maria

Olen 38-vuotias, kolmivuorotyötä tekevä ja perheellinen
kahden aktiivisen lapsen äiti. Ennen MM-valmennusta olin harrastanut juoksua
aktiivisesti pari vuotta ja crossfittiä vajaan vuoden. Vaikka aktiivista
liikuntaa tulikin 3 – 6 krt viikkoon, niin ihmettelin miksi kunto ei vain
kohene eikä rautaa saa lisättyä tankoon sitten millään. Ajattelin, että syön
tarpeeksi, koska nälkä ei kolkutellut vatsassa ja energiaa kuitenkin riitti
arkeen ja treeniin, mutta kaikki vain junnasi paikallaan. Ystävän
suosittelemana sitten kilautin Jonille ja sovittiin PT-tapaaminen. Käytiin läpi
historiaani ja treenitaustaani sekä hiottiin perustekniikoita. Jo ensimmäisellä
tapaamisella Joni kannusti varaamaan aikaa biosignatureen, koska huomasi heti,
että ravitsemus ei ollut ihan kohdallaan, vaikka proteiinia olikin päivälle
tarpeeksi, mutta kun se ei riitä.

Ensimmäisessä biosigussa Sanna totesi, että
aineenvaihduntani on aikalailla sammunut eivätkä ravintoaineet imeydy kunnolla
sekä kokonaisvaltainen ravitsemukseni ei lihaskasvua ajatellen sisältänyt
tarpeeksi kaloreita saatika että olisin saanut tarpeeksi hiilihydraatteja ja
rasvoja. Siispä lähdettiin käynnistämään aineenvaihduntaa pienen pienin askelin,
sillä ensimmäiset viikot olin järkyttynyt siitä ruokamäärästä, joka
lautaseltani löytyi, vaikkakin se nyt tuntuu aivan liian pieneltä siihen
nähden, mitä nykyään syön. Mutta kun päästiin vauhtiin, niin poikanikin totesi,
että ”Äiti, sulla on nykyään aina nälkä!” Niin oli ja se tuntui hyvältä, vaikka
kuulostaakin hullulta J

Toisella Jonin tapaamisella otin itse puheeksi
MM-valmennuksen ja heitin ilmoille vahvan epäilyni siitä, etten sopisi ryhmään.
Sellainen riuku ja voimaton kun olin. Jonin rohkaisemana kuitenkin
ilmoittauduin mukaan valmennukseen, ja se on ollut yksi parhaita päätöksiäni
ikinä!

2. Entä tilanne valmennuksen päätteeksi?

Nyt kun MM-valmennus alkaa olemaan lopuillaan on mahtavaa
todeta, miten treenistä, ravinnosta ja levosta on tullut osa ihanaa rutiinia
arjessa. Salille mennään, vaikka ei aina niin huvittaisi, uudet treeniohjelmat
kihelmöivät lihaksissa ja tankoon saa laittaa jo ihan mukavasti rautaa ja
kehitystä on mahtava seurata. Ja kun salilla menee uuden ohjelman kanssa sormi suuhun,
niin eipä muuta kuin treenivideo esiin ja tarkistamaan tekniikkaa. Yksin ei
tarvitse pähkiä!

Parasta on ollut treenata yhdessä puolison kanssa ja miten
välillä saa sitä tarvitsemaansa tsemppiä ja kannustusta”Menee vielä, yks vielä,
jaksaa jaksaa!” ja toisaalla taas kehuja pumpissa olevista lihaksista, jotka
iloisesti pullottaa. Vaikka työtä vielä onkin suhteessa omiin tavoitteisiin,
olen edennyt hienosti ja ymmärtänyt, että tavoitteeni ei toteudu hetkessä vaan
vaatii aikaa ja panostusta.

Mutta rehellisyyden nimissä myönnän, että iloisen tekemisen
rutiinia tämä ei suinkaan ole ollut kuin vasta valmennuksen loppuvaiheessa.
Siinäkin mielessä on hyvä, että valmennus kestää sen 6 kk, itselläni on ainakin
tarvittu aikaa asioiden sisäistämiseen ja toimintatapojen muuttamiseen.

3. Mitä hyötyä koit valmennuksesta ravinnon, treenin ja muun
suhteen?

Valmennuksen suurin anti on kaikesta raudasta huolimatta
tapahtunut pääni sisällä. Ajatukseni siitä miksi treenaan kohdistuvat omaan ja
perheeni hyvinvointiin ja terveyteen. Ulkonäkö tulee siinä samalla, mutta
taakse jääneet selkäkivut ovat lottovoitto!

Koko perheen ravitsemus on muuttunut paljon parempaan,
vaikka olemmekin mielestäni syöneet aina suht’ terveellisesti. Nyt ymmärrän
enemmän miksi syön ja mitä syön sekä olen oppinut kuuntelemaan omaa kehoani
niin treenin, ravitsemuksen kuin levonkin suhteen. Enpä olisi uskonut, että
pienellä hienosäädöllä voin nukkua 9 h putkeen. En herää nälkään enkä stressiin
J

Biosignature on mitä parhain työkalu treenin rinnalla ja tapaamiset
ovat aina yksilöllisten tarpeiden mukaisia. Itselläni reilun kuukauden flunssa
pakotti treenitaukoon, mutta paluu salille sujui helposti koko sairastelun ajan
pidetyn suunnitellun ruokavalion vuoksi sekä huomasin levon vaikutuksen jälleen
kerran treenitehoihin (vaikka lepo olikin pitkä ja välillä piinallinen).

4. Mitä muutoksia olet huomannut kokonaisuutena, esim. jaksaminen yms?

Arki sisältää vapaata, työtä, treeniä ja ruoanlaittoa.
Tasapainon löytäminen on välillä haasteellista, mutta hyvin suunniteltu on
puoliksi tehty. Kiireisen viikon edessä pysähdyn ja suunnittelen ja valmistelen
mahdollisimman paljon ja se helpottaa ja antaa aikaa myös lepoon ja kun
tarpeeksi myös lepää, niin jaksaa J

5. Kenelle suosittelisit Optimal Performancen valmennuksia?

Junnaako rauta, eikö salilla kulje? Nyppiikö ruoka? Entäpä
vatsalla roikkuva jenkkakahva tai ne ikuiset allit? Etkö tiedä mistä aloittaa?
Ei hätää, tästä tilanteesta minäkin lähdin, joten jos jaksat sitoutua 6 kk ja
tehdä parhaasi, niin MM-valmennus voi olla tiesi onneen! Jos minä pystyin, niin
pystyt sinäkin!

Olen harrastanut kahvakuulaurheilua (Girevoy Sport) kesästä 2011 ja voittanut muutamia SM-mitaleja, yhden EM-kullan ja yhden MM-hopean. Kuulan lisäksi nostan levytankoa sekä tanssin (jazz ja steppi). Innostuin kahvakuulaurheilusta kahdesta syystä. Ensinnäkin se oli, ja on edelleen, kivaa ja toisekseen se on laji mitä voi aidosti harrastaa kotona autotallissa. Eikä sekään nyt varsinaisesti haittaa että menestystäkin lajin parista on tullut. Kuulaperheeseen kuuluu tällä hetkellä kuusi kuulaa väliltä 12-24kg ja hoidossa on yksi 32kg.

Olen aina ollut isokokoinen enkä pelkästään sen takia että olen melkein 180cm pitkä. Painoindeksini (jos sitä haluaa tuijottaa ja niinhän me kaikki haluamme, eikös) on jossain huomattavan ylipainoisen ja sairaalloisen ylipainon välissä. Loppuraskauksien kilomäärää en halua edes arvailla. Arvostan suuresti sitä että OP:lla minun ei ole koskaan tarvinnut todistella kenellekään sitä, että ihan oikeasti syön fiksusti ja puhtaasti ja että ihan oikeasti liikun ja paljon.
Osa ylimääräisestä painolastistani johtuu (ehkä mahdollisesti) kilpirauhasestani, joka on vähän vajaa. Muita terveysongelmia minulla ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan. Olen vaan, noh, läski. Biosignaturemittaukset kertovat sen mitä silmäkin näkee, että fläsä rakastaa napa-jenkkakahvat-yläselkä-akseliani , mutta on onneksi kuitenkin sieltäkin hi-taas-ti katoamaan päin. Itselleni kokoni aiheuttaa ahdistusta lähinnä sovituskopissa sekä arvokilpailuja edeltävässä punnituksessa.

Urheilijavalmennus osui kannaltani hyvään kohtaan. Olin juuri voittanut SM-kultaa ja kuulakiintiö alkoi olla täynnä. Kaipasin jotain muuta, mutta kuitenkin jotain sellaista joka pitkällä aikavälillä olisi hyödyksi ykköslajilleni. Kuulakin alkoi kiinnostaa kun maltoin pysyä niistä useamman viikon erossa.
Lajini on voimakestävyyslajiksi. Pelkkä voima ei riitä, sillä se ei luo sitä kestävyyttä joka vaaditaan siihen, että kuulaa jaksaa nostaa 10 minuuttia yhtäjaksoisesti . Itse ajattelen niin, että jos minulla on voimaa mavettaa tai kyykätä huonona päivänä se 100+kg, niin todennäköisesti se kuulakin sieltä nousee. Tärkein voima löytyy kuitenkin korvien välistä. Tärkeintä on tehdä sitä mistä tykkää, muiden mielipiteestä välittämättä.

Valmennuksen aikana olen tajunnut muun muassa sen, että en voi painaa 70kg jos lean mass on melkein kaksinumeroinen, pitää syödä että jaksaa ja että olen huomattavasti vahvempi, niin henkisesti kuin fyysisesti, kuin mitä ikimaailmassa olisin kuvitellut. Olen myös oppinut että yllättävän pienet muutokset asiassa a aiheuttavat huomattavan paljon suuremman muutoksen asiassa b. Lisäksi olen oppinut että ne hiilaritkin pitää syödä, lepopäivät ovat ihan oikeasti lepopäiviä ja kevyt viikko tarkoittaa kuormituksen keventämistä eikä sen siirtämistä toisaalle.

Luottamus siihen, että osaan itsekin tehdä järkeviä valintoja on kasvanut sinä aikana, mitä olen OP:lla asiakkaana ollut. Suhtautumiseni ruokaan, reeniin ja lepoon on muuttunut paljon rennommaksi, enkä jaksa enää ressata siitä jos tuleekin joskus tehtyä niitä vähän huonompia valintoja. Joskus sitä vaan sitä tarvitsee jäätelöä ja sohvannurkkaa parsakaalia ja jalkapäivää enemmän. Suosittelen OP:n valmennuksia ihan jokaiselle.

Aloitimme yhteistyön kesällä 2014 ja voin myöntää miettineeni
useamman kerran millä tavoin asiaa kannattaa purkaa. Syömishäiriö oli
remissiossa ja kalorit korkealla jo valmennuksen alussa. Liikuntaa ja touhua
oli mielestäni aivan liikaa ja elämän rentoutta liian vähän. Vatsan ja unenkin
kanssa oli vähän niin ja näin. Pohdin valmennuksen alussa ketä suosittelen
Tiinan konsultoivan lisäkseni, koska tiedän toipumisen olevan
hidas ja moniammatillinen prosessi.

Uskon Tiinan blogin motivoivan monia
muita vastaavat mutkat läpikäyneitä. Minun ja Tiinan projekti on edelleen
käynnissä. Aika näyttää miten matka etenee.

-Sanna-

Ojasta optimaaliin.

Olen 32-vuotias nainen, joka löysi liikunnan ja kalorien ihmeellisen maailman kymmenisen vuotta sitten. Sitä ennen en juuri harrastanut liikuntaa, tai miettinyt syömisiäni. En ollut lihava, enkä laiha, vaan sopivasti siltäväliltä.

Sauvakävelystä kaikki alkoi. Siitä siirtyminen pyöräilyyn ja juoksuun, joihin molempiinsekoittui mukavasti pikku hiljaa crossareita, kuntopyöriä ja steppilautoja.
Sitä rataa kiihtyvällä tahdilla eteenpäin. Kun siinä samalla ruokaa
tarkkaillessa huomasi, että tuli pärjättyä aina vain pienemmillä ja pienemmillä
annoksilla, oli paketti valmis. Pakkomielteinen liikkuja ankaralla
syömishäiriöllä. Eikä nyt puhuta enää mistään, ettäkö bodypumpit olisivat
menneet vähän överiksi ja yksi lusikallinen soppaa jäänyt lautaselle, vaan
useiden tuntien liikuntaa, kyvyttömyyttä olla paikallaan ja lounaaksi
porkkanasta puolet.

Ihmiskeho
venyy tarvittaessa uskomattomiin suorituksiin ja kestää varsin äärimmäistä
rääkkiä. Raja tulee kuitenkin aina jossain vastaan, ja onneksi havahtuminen
omaan tilanteeseen iski parin vuoden kohelluksen jälkeen ja asteittainen
toipuminen saattoi alkaa.

Aloin
kiinnostua kehonrakennuksesta ja hakea tietoa ravinnosta ja terveellisemmistä
elämäntavoista. Hankin valmentajan, joka etänä yritti laittaa minua kuntoon.
Ruoka-annokset alkoivat kasvaa, mutta en silti saanut elämästä kiinni. Olin yhä
kiinni rääkätyssä kehossa ja piinatussa mielessä.

Toinen
valmentaja puolestaan katsoi, että ongelma olisi vain ruokaa lappavassa
kädessä: reseptinä siis hervottomat määrät sekä mättöä että punttia. Ravinnon
imeytymisestä ei ollut puhettakaan, pää oli sekaisin siitä, että reilu 3000
kaloria pitäisi ”kuluttaa” ja hormonitoiminta oli jo aika päivää sitten
nostanut kytkintä. Ja koko ajan tässä kaikessa oli valtava nälkä ja ahdistus.

Tahdoin
massaa, mutta en tahtonut painoa. Tahdoin kasvattaa lihaksia, mutta en tahtonut
pysähtyä niitä kasvattamaan. Pelkäsin, että mielettömät ruokaläjät viedään
minulta pois, jos vähennän liikkumista ja säheltämistä. Tiesin suunnan, mitä
pitäisi tehdä, mutta en kyennyt ottamaan askelia itse.

Uskoin kuitenkin, että minulle voisi löytyä
jotain oikea valmennus. Aloin kysellä kehonrakennusalan toimijoilta vinkkejä ja
sain viimein kullanarvoisen nimen käsiini: Optimal Performance ja Sanna
Eloranta.

Täydellä tarmolla sekä taustallani maustettuna
menin Sanna Elorannan kynnykselle viime kesäkuussa. Olin asennoitunut käymään
tähänkin valmennukseen täysillä käsiksi: kuvittelin, että minulle ”annetaan
käsky” syödä valtavasti, treenata lujaa ja jysähtää sitten paikalleen. Että
kaikki muutos ja parantuminen omassa mielessä ja kehossa tapahtuisi kerralla
komennuksen kautta. Vielä kun tarjottimella olisi odottanut ihme pilleri, joka
saisi kaiken muuttumaan hyväksi, olisi homma ollut puolestani yhdellä käynnillä
selvä.

Mutta mitä tuumaa Sanna? Hän esittää juuri sen
kysymyksen, mitä siinä tilanteessa tarvitsin: Mitä
sinulle, Tiina, kuuluu?

Ja siitä se sitten lähti. Ei kertarysäyksellä,
ei todellakaan. Vaan askel kerrallaan. Ruokaa otettiin aluksi jopa pois (”Mitä ihmettä? Otat minun rakkaat
pastavuoret  pois ja annat tilalle kourallisen pähkinöitä väittäen, että
nälkä lähtee?”) ja liikuntaa laitettiin tolkullisimpiin määriin (”Eikö minua sidotakaan
pakkopaidassa kotisohvalle?”). Keholtani puolestaan kysyttiin nätisti,
missä prakaa, ja eheytys aloitettiin ruoansulatuksesta ja aineenvaihdunnasta.
Ruokavalio ja makrot laitettiin kohdilleen ja lisäravinteiden olemassa ollutta
arsenaalia optimoitiin vastaamaan laadultaan ja sisällöltään tarpeitani.

Pikku hiljaa tilanne alkoi muuttua. Ruoka alkoi imeytyä, nälän
ja hädän tunteet tasoittua ja mieli tyyntyä. Huomasin pystyväni keskittyä
paremmin. Aloin nauttia elämästä ja osaavani itse hakea tasapainoa ja hyvää
oloa.Paino alkoi nousta ja olo tuntua päivä päivältä paremmalta.

Valmennuksen alusta tähän hetkeen on tilanteeni muuttunut
merkittävällä tavalla. Minua ei voisi enää tunnistaa samaksi ihmisesti, ei
fyysisesti eikä henkisesti. Kun vielä ensimmäisellä tapaamisella katsoin
kauhuissani Sannan korituolia, että tuohonko pitäisi istahtaa, olen nyt siinä
samassa tuolissa läsnä aivan eri tavalla.

Olen saanut koko valmennuksen ajan edetä omaa tahtiani ja
Optimal Performance on tukenut etenemistäni. Valmennus on antanut minulle
tukea, eväitä ja tietoa, joiden avulla olen alkanut pystyä itse tehdä työtä
omalla kohdallani.

Valmennus
ei lyönyt kouraani mitään valmista konseptia, jota noudattamalla saadaan
leivottua täydellisiä kansalaisia ja pelastettua maailma siinä sivussa.
Päinvastoin valmennus tuli vastaan Tiinaa itseään persoonana ja omana
psykofyysisena kokonaisuutena. Se antoi eväät oppia itse tulkitsemaan kehoani
ja sen tarpeita.

Optimal Performancen Valmennuksessa ei
keskitytty vain fyysisiin muutoksiin, vaan pidettiin huolta myös mielestä ja kehosta.
Biosignature –mittaukset näyttivät, miten kehoni reagoi muutoksiin ja todensi,
kuinka suunta oli koko ajan oikea. Valmentaja viilasi ohjeistusta aina
tarvittaessa sekä mittausten että omien tuntemuksieni mukaan siten, että
kehitys saattoi jatkua oikeaan suuntaan.

Ja vaikka kuinka yritin, en saanut keksimälläkään
keksittyä tarpeeksi tyhmää kysymystä, jota ei olisi voinut esittää tai johon
minulle ei olisi saatu vastattua.

Mikä on muuttunut?

Jaksamiseni ja hyvinvointini ovat aivan eri luokkaa, kuin mitä viime kesänä.
Kehoni ottaa ravinnon vastaan, aineenvaihdunta toimii ja rauta taipuu. Olen
saanut vuosia kadoksissa olleet yöuneni takaisin ja saan nykyisin nukuttua jopa
koko yön heräilemättä. Osaan kuunnella itseäni ja suoda itselleni levon. Minulle
on kertynyt painoa ja tulokset salilla ovat aivan toista luokkaa. Elämääni on
tullut myös paljon muuta sisältöä entisten pakonomaisten liikuntojen ja
tekemisten tilalle. Stressi on vähentynyt ja osaan suhtautua asioihin aivan
uudella tavalla. Työssä jaksaminen ja viihtyminen ovat parantuneet ja kykenen
olemaan sosiaalisempi.

Valmennus on
antanut eväät rakentaa oman näköistä arkea. Se ei ole vain kuuri, vaan se
opettaa tavan elää, treenata ja olla ilman pakkojen tai ulkopuolisten
auktoriteettien sanelua.

Kenelle tämän soisin?

Optimal Performancen valmennuksia voi suositella huoletta ihan jokaiselle.
Kehottaisin hakeutumaan valmennukseen erityisesti kaikkia, joilla on ongelmia
oman kehonsa kanssa. Vaikeuden ei tarvitse olla juuri painon pudottamisen tai
liikkumattomuuden kanssa, vaan saatat tarvita tukea juuri toiseen suuntaan.
Saatat jo tietää jotain ravitsemuksesta, mutta syöminen on silti syystä tai
toisesta ongelmallista. Harrastat turhankin reippaasti liikunta kyykäten siellä
ja juosten toisaalla. Touhuat salilla, mutta mitään ei tapahdu. Unesi ei ole
laadukasta ja lisäksi jokin ahdistaa ja masentaa. Yrität löytää kynttilästä
sitä kolmattakin päätä, mistä sitä voisi vielä polttaa.

Jos minulle nyt tarjottaisiin sitä ensimmäisellä kerralla haaveilemaani
pilleriä, en sitä nielisi. Optimal Perfomancen valmennus on matka, joka
kannattaa itse kokea.

Tiina