07 helmi Valmennuskokemus: Rakkaudesta tekemiseen, suurella sydämellä ja zen-asenteella
Rakkaudesta tekemiseen, suurella sydämellä ja zen-asenteella. Kokemuksiafysiikkatiimiläisen arjesta.
Tutustuin Optimalin porukkaan alunperin vuoden 2010 alussa, kun marssin
Kaisan vastaanotolle. Vuosien itsensä ”kiduttaminen” älyttömällä määrällä
treeniä ja älyttömän vähällä määrällä ravintoa on valitettavan yleistä, etenkin
nuorille naisille. Tällä ”pimeällä vyöhykkeellä” tehden hirmuista tuhoa
omalle keholleni olin valitettavan pitkään (20h treeniä viikossa
tuhannella kalorilla ei ole se fiksuin tapa…).
Ei varmasti ole yllätys, että mennessäni toiseen tapaamiseeni ja Kaisa kysyi “Mitä muutoksia olet
suosittelemistani tehnyt?” vastasin ”Kaikki”. Kaisa totesi minun olevan
ns. robottiasiakas. Olin suorituskeskeinen, tunnollinen,
perfektionistinen robotti, jolla ei ollut aikaa (muka!) pysähtyä kuuntelemaan
omaa kehoa ja omaa mieltä. Kehoa yritettiin hoitaa ulkoapäin, ei
sisältä päin. Koko homma oli ns. ulkoistettu. Liha ja mieli totteli kuria.
Pilkulleen. No kyllä…jonkin aikaa. Loputtomiin ei kenenkään keho jaksa.
Olin käynyt salilla ja treenannut 15-16 -vuotiaasta lähtien ja ollut
opiskelujen ohella salilla töissä sekä toiminut ryhmliikuntaohjaajana. Liikunta ja terveelliset elämäntavat
(miten tämän sitten haluaakin ymmärtää…) oli elämäntapani. Kaipasin
jotain lisää (eniten järkeä!) ja aloin treenaamaan Kaisan hyvän ystävän
ohjauksessa.
Treenin puolesta,
tuloksia alkoi tulla urakalla, kunnes 2010 syksyllä keho sanoi sopimuksensa
lopullisesti irti. Siitä alkoi 3-4 vuoden ”taistelu”.
Taistelukaverina toimi hetken aikaa Optimalin Emma. Vaikka olisin seisonut päälläni, keho huusi hälyttimet tapissa ja mikään ei tuntunut toimivan.
Jälkiviisaana on helppo
sanoa, että keho koitti kertoa jotain mitä pääni ei ollut siihen asti suostunut
uskomaan, ei ainakaan heti. PYSÄHDY! Muukin elämä oli todella stressaavaa ja
stressimöröt ampuivat 24/7. Tuli hetki oikeasti pysähtyä ja miettiä ehkä ensimmäisen
kerran yli 10 vuoteen että mitä MINÄ haluan OIKEASTI, kun kaikki suorittaminen
jätetään pois.
Lopulta tein ratkaisuni, ja sitten vedettiinkin radikaalilla
kädellä. Lopetin stressaavassa työssä ja muutin takaisin kotinurkille missä
suurin osa ystävistäni ja perheestäni asuivat. Oma hyvinvointi on kuitenkin se
tärkein asia, ja sitä ei voi rahalla mitata. Onneksi tajusin sen ennen kuin oli
”liian myöhäistä”, joskin jonkinsortin Burn out oli jo päällä.
No ihan näin helpolla homma ei käynyt. Ilmeisesti joku jossain oli päättänyt, että koetellaan tyttöä vielä vähän lisää. Tähän soppaan mahtui vielä raju
homealtistus, joka teki omat tuhonsa, ja jonka jälkeen jälleen totesin,
että yksin ei jaksa ja jälleen, oli edessä yhteydenotto Optimaliin. Tällä
kertaa suunta oli Tampereen offiisiin ja tammikuussa 2014 aloitin Muscle Madness-ryhmävalmennuksessa tavaten ihanan ihanan
Sannan.
Uskon, että mikään elämässä ei ole sattumaa, niin osasin
arvostaa jollain kummallisella tavalla myös homehelvettikokemustani, koska
taas opin lisää itsestäni. Lisäksi homealtistuskokemus heitti elämääni uusia uskomattomia
ystävyyssuhteita ja oli iso syy
yhteydenottooni Sannaan tammikuussa 2014 (tätä en tietenkään vielä tässä kohtaa tiennyt). Tietämättäni olin koko ajan lähempänä lopullista tasapainoa. Kaikessa.
Kuukausi Muscle Madness-valmennusta noin 17
vuoden treenitaustallani (jostaa kovaa salitreeniä 4v) ja seuraavassa tapaamisessa
totesin suurinpiirtein ennen kuin pääsin istumaan että ”Tää ei nyt toimi. Mun
keho ei tajua tätä treeniä. En saa tästä mitään irti.”.Kuorossa lausuimme
Sannan kanssa että MM ei oo mun juttu. Se on monelle tositosi hyvä juttu, mutta
taustaa itselläni oli jo niin paljon, että tarvittiin tymäkämmät reseptit. Sanna
houkutteli minut fysiikkatiimiin ja siitä alkoi uskomaton vuosi 2014. 🙂
Kun aloitin fysiikkatiimissä oli kovasta treenitaustasta hyötyä, ja toki myös
siitä, että luin omaa kehoani ja sen viestejä vuosien ”opintomatkan” ansiosta
millin tarkkuudella. Välillä tosin mietin repiikö Sanna ja Rami pelihousuna
totaalisesti kun vetelin näitä ”musta tuntuu”-kortteja pöydälle vähän väliä,
mutta ihanaa oli huomata, että luotto molempiin suuntiin oli valtava.
Luotan
valmentajiin kuin kallioon ja toisaalta on ollut hienoa huomata, että
valmennettavan kuuntelu on viety tasolle ääretön. Itse sitä kuitenkin kehonsa
kanssa elää, joten on mieletön pääoma osata lukea sen kertomia viestejä. Kun 8
kuukautta fysiikkavalmennusta oli takana, tuloksena oli järjetön + 4kiloa lean
massia rasvaprosentin samalla laskiessa (ja vuoden 2010 Kaisan ensimmäisestä
mittauksesta 12 kiloa lisää!!).
Keho toipui koko ajan hiljalleen, ja jopa
omalla treenitaustallani se otti treenin vastaan. Ruokaa viilattiin entisestään,
sitä lisättiin koko ajan vähitellen, ja asioihin tuli OIKEASTI järkeä.
Aikaisemmin kroppa oli toiminut hetken ainoastaan ketolla, mutta eihän kukaan
voi niin elää!
Itse ajattelen, että homman pitää olla rentoa ja sitä
tehdään ilolla, rakkaudesta tekemiseen, ei hammasta purren, OMAA KEHOA
KUUNNELLEN. Sitä olisi elämääkin elettävä, joten elämä ei voi pyöriä pelkän
treenin ja ruuan ympärillä, koska se ei ole pelkkää treeniä ja syömistä (tai
noh, tuota jälkimmäistä kyllä nykyään hyvin paljon ja siitä nauttien <3 😀
). Siinä on niin paljon muutakin. Suuria muutoksia ei jouduttu tekemään, mutta
homealtistus toi omat haasteensa siinä mielessä, että opeteltiin yhdessä miten
sitä kehoa siitä myrkystä lähdetään puhdistamaan. Opetellaan vieläkin, mutta
nyt ollaan jo valovuosi edempänä kuin vajaa vuosi sitten 🙂
Myös treeneihin tuli
uutta ihmeteltävää viimeistään Sannan kuuluisan olkapään kontrolli / lapatuki-innovaation myötä ja
on ihanaa oppia koko ajan uutta, kokeilla uusia tapoja tehdä asioita.
Voimatasot ovat nousseet vuoden alusta selkeästi ja keho on muutenkin
vahvistunut. Aikaisemmin ei olisi tullut kuulonkaan kyykätä tai vetää maasta
ilman vyötä. Nyt romuja voi heittää vaikka puolet enemmän aikaisempaan ja
korsetti pitää. Näistäkin etapeista pitää osata iloita 🙂
Lisäksi kroppa on
kuin varkain alkanut enempi muistuttaa neiti X:ää, eli koko ajan huomaa
kehitystä pienissä asioissa, jotka lopulta yhteenlaskettuna ovat suuria.
Ruokailun osalta oppi myös taas paljon lisää, lähinnä kai vanhan viilausta,
mutta ymmärrys ravintoasioihin kasvoi nekin silti taas eksponentiaalisesti.
Rami on velho näiden juttujen kanssa. Myös perunajauhot saivat uuden
merkityksen elämässä (Sanna ja Rami pettyisi jos en tätä asiaa tässä mainitse
😉 ).
Kuitenkin ehkä suurin saavutus on että oman kehon lukeminen on kääntynyt
omaan kehon viesteihin luottamiseksi. Keho kyllä kertoo. Ei tarvitse niin
kauheasti analysoida. Ja minä sitten kerron Sannalle ja Ramille ja sitten mietitään
yhdessä. Rakastan treenaamista, ja se on syy miksi sitä teen, ei mikään
ulkoinen seikka vaan puhtaasti sisäinen palo ja hyvä olo jonka siitä saan. Uskon, että ihminen voidessa sisältä hyvin (ravinnon, levon, mielen tasolla), se
näkyy myös ulospäin ja se näkyy myös siinä miten keho ottaa treenin
vastaan.
Vuosi 2014 on ollut treenin puolesta upea. Tiimin myötä olen saanut elämääni
uskomattomia ystävyyssuhteita, yhteishenki on huikea, asioita tehdään tosissaan, mutta ei liian vakavasti, naurua ja iloa riittää joka kerta. Olen myös tiimin
myötä vienyt zen-asenteeni asteen verran pidemmälle (ja sainkin iskältä ja
äipältä (Sanna ja Rami 😀 ) tittelin Vuoden 2014 Miss Zen!), ja saanut oikeasti
rentouden kaikkeen tekemiseen. Suurella
sydämellä, ja siitä rakkaudesta lajiin.
Vastoinkäymiset ovat olleet suurin oppiläksyni tiellä omaan hyvinvointiini ja ne
ovat ääretön pääoma joita en vaihtaisi mistään hinnasta. Jokaiselle niitä
tulee, muodossa tai toisessa, ja niiden jälkeen jatketaan taas suurella
ymmärryksellä ja kokemuksella eteenpäin. Pitää osata vain nauttia matkasta ja
ihmisistä joita se matka tuo tullessaan ja matka voi olla vähintäänkin
mieletön! 🙂
Iloa, valoa, ihanuutta ja treeni-iloa vuoteen 2015! Tästä tulee hyvä! 🙂
<3 Maria